Ursula Poznanski: Vii5i

Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä ja ehti lojua pitkään kirjapinon pohjalla. Useamman kerran mietin palauttaisinko kirjan lukemattomana takaisin vai jättäisinkö vielä odottamaan sellaista hetkeä, että tekee mieli tarttua jännäriin. Aina päädyin jälkimmäiseen ja olen siitä iloinen, koska kun vihdoinkin tuntui oikealta ajalta lukea tämä, nautin tarinasta todella paljon.

Lehmälaitumelta Saltzburgin läheltä löytyy naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatteja. Ne vievät rikospoliisin etsivä Beatrice Kasparyn paikkaan, josta löytyy käsi ja arvoitus, joka vie poliisit seuraavalle karmivalle kätkölle. Napatakseen murhaajan Beatricen ja hänen kollegoidensa on lähdettävä mukaan geokätköilypeliin, minkä lisäksi murhaajan kiinnisaamista vaikeuttavat todistajien katoamiset ja kuolemat.

Vii5i oli ehdottomasti yksi parhaista lukemistani jännäreistä. Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina onnistui pitämään minua tiukasti otteissaan, etenemään hyvällä tahdilla ja, mikä parasta, yllättämään useammankin kerran. Poznanski on onnistunut rakentamaan tarinan loistavasti, sillä en missään vaiheessa tylsistynyt tai osannut ollenkaan aavistella loppupuolen yllätystä tai muita tarinan käänteitä.

Ennen kirjan lukemista en tiennyt geokätköilystä oikeastaan muuta kuin perusidean, mutta kirja tarjosi mielenkiintoisen katsauksen geokätköilyyn ja herätti kiinnostukseni harrastusta kohtaan. En ole ulkoilmaihmisiä tai nauti metsässä rämpimisestä, mutta silti kätköjen piilottaminen toisten löydettäväksi koordinaattien avulla on erittäin kiehtova ajatus.

Vii5i olikin sitten vähään aikaan viimeinen kirjastosta lainattu kirja, mitä aion lukea. Joululomalla on vihdoinkin hyvää aikaa lukea kirjahyllyyni kasautunutta lukemattomien, omien kirjojen pinoa. Ensimmäisen siitä pinosta olenkin jo ehtinyt lukea, mutta siitä myöhemmin lisää. 

-----
Alkuteos: Fünf
Atena 2013, 426 s.
Suom. Anne Mäkelä
kirjastosta
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti