16. heinäkuuta 2013

Heleena Lönnroth: Salaisuus eli Sininen Motelli

Heleena Lönnroth on minulle uusi kirjailijatuttavuus, sillä vaikka Lönnroth on ilmeisesti varsin tuottelias kirjailija, ei hänen teoksiaan ole sattunut tielleni. Paitsi nyt kun huomasin kirjastoreissulla uutuushyllystä hänen uusimman kirjansa Salaisuus eli Sininen Motelli. Jo takakansitekstin perusteella mietin, että onkohan tämä ihan minua varten, mutta lainasin kuitenkin kirjan ja luinkin sen, vaikka kirjan herättämät ajatukset olivat lopulta melko negatiivisia.

Motellista löytyy raa'asti surmatun naisen ruumis. Surman myötä vuosikymmenen takaiset asiat nousevat pinnalle, etenkin rippipapin ja seurakuntalehtorin tekemät kauheudet rippilapsia kohtaan. Kun pari entistä rippikoululaista päättää kostaa kokemansa, paljastuu menneisyydestä lisää hirvittäviä salaisuuksia.

Salaisuus eli Sininen Motelli oli osin todella vaikeaa luettavaa. Siinä käsitellyt teemat - muun muassa pedofilia ja hyväksikäyttö - ovat vakavia, eikä Lönnroth käsittele niitä mitenkään hissukseen ja vaieten. Useammassakin kohdassa tapahtumien kuvaaminen oli mielestäni melko vastenmielistä ja liian kuvailevaa. Tuntui välillä, että nyt mennään vähän liian yli kun tämäkin törkeys pitää ihan kuin rautalangasta vääntää ja kertoa niin suoraan kuin mahdollista. Eli kirja ei välttämättä sovi luettavaksi kaikkein herkimmille ihmisille.

Muuten kirja oli keskinkertaista luettavaa. Ei kieleltään mitään erityisen loistavaa, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertaistakaan. Tapahtumat kulkevat pääosin kahdessa ajassa, mutta valitettavasti välillä tarvittiin hiukan miettimistä missä ajassa juuri sillä hetkellä ollaan eli takaumien ja nykyhetken ero ei ollut tarpeeksi selvä. Lisäksi takakannessakin mainittu poliisi ja poliisitutkimukset motellimurhan ympärillä eivät saaneet juurikaan tilaa tarinassa ja välillä ehdin jo unohtaa, että onkos tässä tällaistakin mukana kun tarina siirtyi niin pitkäksi aikaa muille urille.

Kuten sanottua, jo takakansitekstin perusteella hieman epäilin tykkäänkö tästä kirjasta, enkä ollut väärässä. Salaisuus eli Sininen Motelli oli osin liian suora ja vastenmielinen, että olisin voinut todella pitää tästä kirjasta. Voin kyllä lukea rankkojakin aiheita käsitteleviä kirjoja, mutta tämän kirjan kohdalla olin kai liian herkkä kun yllätyin niin kovasti kirjan suorasukaisuudesta ja kaunistelemattomuudesta.
-------
Zuppa di Porri 2013, 197 s.
kirjastosta

1 kommentti:

  1. Onneton kirja: Julkaisukynnys tuntuu olevan todella matalalla.

    VastaaPoista