Erin Morgenstern: Yösirkus

Erin Morgensternin esikoiskirja on lojunut kirjapinossani jo toukokuusta lähtien eli oikeastaan pienen ikuisuuden. Jostain syystä muut kirjat ovat aina päätyneet Yösirkuksen ohi luettavakseni, mutta en ole halunnut kuitenkaan jättää tätä kokonaan lukematta, koska kirjan idea tuntui niin kiehtovalta. Nyt tuntuu vähän typerältä, että en tarttunut kirjaan heti sen lainattuani, koska Yösirkuksen maaginen tunnelma ja maailma todellakin lumosivat minut. Olisi ehdottomasti pitänyt tämä jo aiemmin lukea.

Mustavalkoraidalliset teltat kätkevät sisäänsä mitä ihmeellisempiä esityksiä sirkuksessa, jonka nimi on Les Cirque des Réves, unelmien sirkus. Omalaatuinen sirkus saapuu kaupunkiin ilmoittamatta ja poistuu yhtä vähin äänin. Sirkus toimii näyttämönä kahden nuoren taikurin, Celian ja Marcon kummalliselle pelille, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Pelistä ei pääse irti ja häviäjän osana on kuolema. Pian Celia ja Marco rakastuvat ja ainoa keino päästä irti pelistä on ennennäkemätön voimanponnistus, johon tarvitaan apua aivan tavalliselta maalaispojalta.

Yösirkuksessa on jotain lumoavaa. Heti ensimmäisiltä sivuilta tarina veti minut mukaansa ja piti tiukasti otteessaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sirkusmaailmaan, mikä oli ehdottomasti yksi syy siihen, miksi kirjan lukeminen minua kiinnosti. Tuon aikakauden sirkusmaailmassa on jotain todella kiehtovaa.

Aluksi olin hieman hukassa epäkronologisesti kulkevan tarinan kanssa, mutta jonkin aikaa luettuani tarina ei tuntunutkaan enää niin sekavalta ja vaikeasti seurattavalta. Morgenstern osaa kuvailla todella hyvin sirkuksen maailmaa, tunnelmaa ja tapahtumia. Aina popcornin tuoksusta mitä ihmeellisempiä asioita sisältäviin sirkustelttoihin, lukija pystyy helposti kuvittelemaan asiat mielessään ja todella uppoutumaan sirkukseen.

Ilahduttavaa oli myös se, että Celian ja Marcon rakkaustarina ei ole aivan niin siirappinen ja imelä kuin odotin. Tietysti tässäkin rakkaustarinassa on mukana suuria tunteita varsinkin loppuratkaisussa, mutta muuten suuremman osan saa upea sirkus kuin kahden nuoren elämää suurempi rakkaus.

Yösirkusta on ylistetty niin paljon, että varmasti moni on jo sen ehtinyt lukea. Niille, jotka vielä pohdiskelevat onko kirja lukemisen arvoinen, voin ilokseni kertoa, että todellakin on. Yösirkus on maaginen tarina, joka koukuttaa lukijansa heti ensimmäisestä sivusta lähtien.

-------
Alkuteos: The Night Circus
Basam Books 2012, 400 s.
Suom. Hanna Toivonen
kirjastosta
3 kommenttia on "Erin Morgenstern: Yösirkus"
  1. Minä pidin tästä todella paljon. Kiinnostava ympäristö ja tarina piti otteessaan.

    VastaaPoista
  2. Minä kun tunnetusti asun tynnyrissä, en ollut tästä kirjasta kuullut aikaisemmin. Mutta nyt laitan tämän ehdottomasti muistiin! =D

    VastaaPoista
  3. Erin Morgensternin Yösirkus viihdytti minua viikonlopun. Viihdyin sen taianomaisessa maailmassa ja sirkusmiljöössä. Minulla lumous säilyi loppuun asti.

    VastaaPoista