Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi & Julie Kibler: Matkalla kotiin

Nämä kirjat ovat laiskuuden ja opiskelujuttujen takia joutuneet odottamaan pitkään blogiini pääsemistä. Molemmat ehtivät olla pienen ikuisuuden lukulistallani, sillä en näitä mitenkään erityisesti etsiskellyt kirjastosta tai halunnut saada heti itselleni luettavaksi. Sitten eräällä kirjastoreissulla molemmat löytyivät ja päätyivät viimeinkin ihan luettavaksi asti.

ALAN HOLLINGHURST: VIERAAN LAPSI   

Kesällä 1913 George Sawle tuo opiskelutoverinsa Cecil Valancen vierailulle perheensä maaseutukartanoon Two Acresiin. Nuori runoilija tekee vaikutuksen koko Georgen perheeseen ja erityisesti pikkusisko Daphneen, jonka muistikirjaan Cecil kirjoittaa kuuluisaksi nousevan runonsa. Cecilin runot herättävät kiinnostusta vielä vuosia runoilijan kuoleman jälkeen, mutta millainen mies Cecil oikeastaan oli ja kenelle hänen kuuluisin runonsa olikaan kirjoitettu.

En todellakaan päässyt helpolla tämän kirjan kanssa, sillä tarina vaati useassa kohdassa keskittymistä ja pohdiskelua, enkä välillä oikein osannut uppoutua kirjan tapahtumiin niin paljon kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Tarina vie 1910 - luvulta aina 2000 - luvulle asti ja tapahtumiin kietoutuvat mukaan niin Sawlen ja Valancen suvun jäsenet kuin muutkin Cecilin elämästä kiinnostuneet.

Pidin erityisesti kirjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joiden jälkeen lukeminen tuntui työläämmältä ja välillä yksinkertaisesti pitkäveteisemmältä. Hollinghurst on kutonut taitavasti kiehtovan tarinan, jota en malttanut millään jättää kesken, vaikka joissain kohdin keskittymiseni kirjan tarinaan tuntui herpaantuvan niin paljon, että en pystynyt kunnolla nauttimaan tarinasta. Lisäksi loppuratkaisu tuntui jotenkin liian hämmentävän epämääräiseltä.

Vieraan lasta on kehuttu paljon ja minäkin kyllä pidin kirjasta, vaikka en täysin lumoutunut ollutkaan. Ehkä olen kuitenkin enemmän sellaisten nopeatempoisempien kirjojen ystävä. Kirjalle on annetta lisäpisteitä aivan uskomattoman hienoista kansista.

------
Alkuteos: The Stranger's Child
Otava 2012, 535 s.
Suom. Markku Päkkilä
kirjastosta


JULIE KIBLER: MATKALLA KOTIIN                                                                                                                                     Iäkäs Isabelle pyytää kampaajaansa ja ystäväänsä Dorrieta lähtemään mukaansa pitkälle automatkalle ja hautajaisiin Isabellen vanhoille kotiseuduille. Matkan aikana Isabelle kertoo nuoruuden suhteestaan tummaihoiseen Robertiin. Etelän suvaitsemattomassa ilmapiirissä Isabellen ja Robertin kielletty rakkaus voi olla hengenvaarallista, joten rakastavaiset joutuvat tapailemaan salaa. Isabellen kertomus saa myös Dorrien pohtimaan elämäänsä.

Aiheeltaan Matkalla kotiin on hyvin samankaltainen kuin Kathryn Stockettin Piiat, joka mielestäni oli erittäin onnistunut ja viihdyttävä romaani. Myös Matkalla kotiin oli viehättävä lukuromaani, jonka luin nopeasti ja innokkaasti, vaikka tarina ei niin hyvä ollutkaan kuin Stockettin kirjassa. Isabellen ja Robertin riipaiseva rakkaustarina oli kyllä koskettava, mutta harmittavasti ei kuitenkaan tarpeeksi riipaiseva ja erilainen. Lisäksi välillä nuori Isabelle tuntui uskomattoman lapselliselta ja ärsyttävältä

Lukukokemusta hieman latisti se, että jotkin kirjan tapahtumista ennalta-arvattavia ja osasinkin arvata yhden suuren kirjan loppupuolen paljastuksen. Vioistaan huolimatta luin kirjan melkein kerralla loppuun, eivätkä pienet harmistukset ja ärsytykset häirinneet niin paljon, että olisin päätynyt jättämään kirjan kesken.

Myös Matkalla kotiin ansaitsee erityismaininnan kansistaan, jotka sopivat kirjalle loistavasti. Pidin kansista jo silloin kun ensimmäisen kerran tutustuin kirjaan ja lukiessanikin tätä myönnän välillä vain katselleeni kansia lukemisen lomassa.

------
Alkuteos: Calling Me Home
Gummerus 2013, 540 s.
Suom. Riie Heikkilä
kirjastosta
                               
2 kommenttia on "Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi & Julie Kibler: Matkalla kotiin"
  1. Vieraan lapsi on kiinnostanut minua jo kauan aikaa! Täytyy lukea se joskus kun on sellainen hitaamman kirjan himo. :)

    VastaaPoista
  2. Vieraan lapsi on ollut suunnitelmissani jo tovin, en ole vielä vain onnistunut saamaan sitä käsiini. Kiinnostaa kovin. Matkalla kotiin luin ihan vasta, viihdyttävä pikkukirja, mutta ei paljon muuta, helposti unohdettavissa, Piiat oli selkeästi parempi. =D

    VastaaPoista