Osallistuin sunnuntaina ensimmäistä kertaa lukumaratoniin, joka oli Yöpöydän kirjat - blogin Niinan emännöimä Ystävänpäivän lukumaraton. Lähdin mukaan aika viime hetkellä, sillä päätin osallistumisestani vasta myöhään edellisenä päivänä. Maratonille varattu lukupino löytyi suurelta osin omasta hyllystä, pari kirjastolainoista.
Lukumaratonissa luin yhteensä 463 sivua ja kaksi kirjaa, jotka olivat:
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (164 s.)
Alexandra Bracken: Star Wars - Uusi toivo: Prinsessa, lurjus ja maalaispoika (299 s.)
+ noiden kahden lisäksi luin muutaman kymmenen sivua jo aiemmin aloittamaani Mintie Dasin Kuohuvaa maailmaa. En laske noita sivuja mukaan sivumäärään, koska en tajunnut niistä pitää sen tarkemmin kirjaa.
Tunnelmani nyt päivän verran lukumaratonia sulateltuani ovat vähän kahdenlaiset. Toisaalta lukumaraton on ideana todella ihana ja kokemuksena mielenkiintoinen, toisaalta en oikein ole varma onko maratoonaaminen juuri minua varten. Jotenkin en osannut heittäytyä täydellisesti siihen, että vain uppoutuisi lukemaan, eikä tekisi paljon mitään muuta.
Vaikka yritin olla ottamatta paineita siitä, että ehdinkö lukea ja miten paljon, välillä huomasin ajattelevani, että mikset ole nyt lukemassa kun olin harhautunut pidemmäksi aikaa tekemään jotain muuta. Jotenkin kummasti sitä keksii vaikka mitä muuta tekemistä kun kerrankin olisi lupa (ja aikaa) vain olla ja uppoutua kirjoihin. Lukumaratoniani sotkivat siis pienet ja yksi vähän pidempikin keskeytys, joiden takia lukurytmini heti maratonin alussa katkesi inhottavasti. Onneksi Jaana Kapari-Jatan Pottereiden suomentamista valottanut teos ohjasi oikeille luku-urille ja sen jälkeen Brackeninkin kirjan lukeminen sujui varsin mainiosti.
En ole mikään supernopea lukija (riippuu tietysti kirjastakin), joten olen ihan tyytyväinen tämän ensimmäisen maratonin tulokseen. Saatan vielä joskus toistekin lähteä mukaan lukumaratoniin, mutta ehdottomasti paremmalla valmistautumisella.
Minun maratonistani nappasi pienen osan leipominen. Piti pyöräyttää rahkapiirakkaa, kun ystävänpäivänä vietimme mieheni kanssa kuudetta kihlajaispäiväämme. Olen huomannut omista maratonkokemuksistani, että lukemisesta tulee suorittamista eikä jokaisesta lauseeseesta osaa jäädä nauttimaan, kun pitää lukea nopeasti. Monesti meneekin niin, että kun ei lue tarkoitushakuisesti sivunumerot silmissä kiiluen, lukeekin enemmän, nopeammin ja uppoutuneemmin. Maratonpäivinä saattaa keksiä muuta korvaavaa tekemistä, kuten vaikka pyykkäämistä. Samaa olen tehnyt nimittäin pääsykokeisiin ja tentteihin lukiessani. Tällä kertaa halusin kuitenkin osallistua maratoniin, koska emännöin sitä. Viime vuonna tapahtuma oli mennyt monelta ohitse, minultakin ja halusin tarjota sitä aktiivilukijoille tänä vuonna. Toivottavasti joku ottaa tämän maratonin vetovastuun ensi vuonna. :) Kirjat yhdistävät ystäviä, vaikka vain netin ja kuvien välityksellä.
VastaaPoista