Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Olen joutunut jonkin aikaa pitämään pakkolomaa lukemisesta ja bloggaamisesta, koska muutin syyskuun lopussa uuteen asuntoon ja muuton valmistelussa meni oma aikansa. Jo sitä ennen minua kuitenkin vaivasi jonkinlainen hetkellinen kyllästyminen lukemiseen, enkä saanut oikein mitään luettuakaan, vaikka kiinnostavia kirjoja olisikin ollut odottamassa. Poikkeuksen teki tämä Nina Hurman Hatuntekijän kuolema, joka on itsenäinen jatko-osa viime vuonna lukemalleni ja tykkäämälleni Yönpunaiselle höyhenelle.

Rougen työkaveri Sirkka putoaa kuolemaan aivan Tulliin siirtyneen Korpelan silmien edessä. Samaan aikaan Sörkan vankilasta on vapautunut Rougen ja tämän veljen Toivon vanha tuttu Unto Frisk, jolla on useampikin velka perittävänään. Frisk ja Sirkan kuolema johdattavat jälleen Rougen ja Korpelan tiet kohtaamaan Helsingin kesässä.

Hatuntekijän kuolema on siis itsenäistä jatkoa Hurman esikoisteokselle, mutta kirja toimii varmasti paljon paremmin jos sarjan ensimmäinenkin osa on luettuna. Joitain asioita ei tässä jatko-osassa juurikaan selitetä ja itse olisin ainakin ollut hieman hukassa, jos en olisi tätä ennen Yönpunaista höyhentä lukenut.

Hurma kirjoittaa niin elävästi 20-luvun Helsingistä, että koko kirjan ajan oli erittäin helppoa kuvitella nuo maisemat ja tunnelmat mielessään. Tässä toisessakin osassa Hurma on siis onnistunut loistavasti luomaan tunnelmallisen ja tarkan ajankuvan. 

Rougen ja Korpelan kohtaamisissa oli samanlaista sähköä kuin aiemminkin ja mukana oli myös sensuellia, hyvin kirjoitettua erotiikkaa. Teitittelemiseen tottumattomana itseäni hieman häiritsi Rougen ja Korpelan toistensa teitittely, mutta onneksi Hatuntekijän kuolema oli muuten niin vetävä dekkari, että tuollainen ei lukukokemusta mitenkään ratkaisevasti huonontanut.

Lokakuu vaikuttaa ihanalta lukukuukaudelta. Muutama kauan odottamani uutuus ilmestyy tässä kuussa ja lisäksi päätin ottaa osaa Le Masque Rouqen Lokakuun lukuhaasteeseen, jossa luetaan Halloweeniin liittyviä kirjoja (tästä myöhemmin ehkä vielä lisää). Nyt kun muutto on saatu hoidettua pois alta ja syyslomaankaan ei ole enää pitkä aika, pääsen jälleen viettämään rutkasti aikaa hyvien kirjojen parissa. 

-----

Gummerus 2014, 346 s.

kirjastosta

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Nina Hurman esikoisteos osui tielleni muistaakseni kustantamon sivuilla ja heti esittelyn luettuani oli pakko laittaa kirjasta varausta kirjastoon, koska 20-luku ja noir-henkisyys kuulostivat yksinkertaisesti niin kiehtovalta yhdistelmältä. Onni oli myötä, sillä paria päivää pidempään kirjaa ei onneksi tarvinnut odotella luettavaksi. Sen sijaan blogitekstiksi kirjan herättämien ajatusten laittaminen vierähti harmittavan pitkäksi, joten tämäkin kuuluu niihin kirjoihin, jotka olen jo jokin aika sitten lukenut, mutta vasta nyt pääsevät blogiin asti.

Rouge on päivisin hattukaupan myyjätär, mutta iltaisin nainen laulaa jazzia. Kun tunnettu pirtutrokari Guld-Gusti murhataan syntymäpäiväjuhliensa tuoksinnassa, Rougen veli joutuu epäillyksi surmatyöstä. Rouge kuitenkin tietää, että hänen veljensä on syytön ja haluaa saada oikean syyllisen vastuuseen teostaan. Tutkimukset tuovat vastentahtoisesti yhteen Rougen ja poliisietsivä Korpelan, joiden välillä väreilee heti ensitapaamisesta jotain muutakin kuin pelkkää kiinnostusta. 

Vaikka Yönpunainen höyhen on dekkari, kirjassa oli yllättävänkin vähän jännitystä ja tällainen lukijakin, joka pitää oikeastaan vain harvoista kunnon dekkareista, onnistui viihtymään tarinan parissa. 1920-luvun Helsinki oli tapahtumapaikkana kuvattu niin kiinnostavasti ja hyvin, että melkeinpä itse olisi halunnut olla siellä nauttimassa kiehtovasta aikakaudesta. Hurma oli siis esikoisteoksessaan onnistunut ajankuvauksessa loistavasti.

Olin vähän epäileväinen kirjan sisältämän erotiikan suhteen, sillä en juurikaan välitä ylitsepursuavasta erotiikasta kirjoissa, mutta Yönpunainen höyhen ei onneksi ollut mikään liian rankka tapaus. Mukana oli ajoittain varsin ronskia erotiikkaa, mutta se toimi yllättävän hyvin osana muuten mielenkiintoista tarinaa.

Yönpunainen höyhen oli parinsadan sivun mittainen nopea ja mukava lukukokemus, jota olisin kyllä lukenut vielä enemmänkin eli lisäsivut eivät olisi haitanneet ollenkaan. Pakko vielä mainita, että kirjan kannet ovat erittäin onnistuneet ja sopivat kirjan tunnelmaan ja aikaan loistavasti. Kansia onkin kehuttu muissakin blogeissa, joissa tämä kirja on luettu. Odotan innolla Hurman tulevia kirjoja, sillä näin onnistunut esikoisteos lupailee pelkästään hyvää.

------

Gummerus 2013, 223 s.
kirjastosta