Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright

Gummerus 2016, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Charlaine Harris: Midnight Crossroad

Lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaanlaisesti, mutta nyt kun seitsemän viikon urakka kesätöissä on ohi, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että nyt olisi aikaa ja intoa lukeakin. Ensimmäisenä olen suunnitellut yrittäväni saada luettua ne muutamat kirjat, joita olen aloittanut, mutta hetken lukemisen jälkeen sysännyt syrjään. Charlaine Harrisin uuden sarjan (vai olikohan tämä nyt sittenkin trilogia) aloitusta Midnight Crossroadia starttailin lukemaan jo pitkä aika sitten. Välissä oli kuitenkin pidempi tauko kunnes tartuin taas kirjaan ja lukaisin paremmalla innolla loppuun.  

Midnight, pikkukaupunki Witch Light Roadin ja Davy Roadin risteyksessä Teksasissa, vaikuttaa aivan tavalliselta kuihtuneelta kaupungilta kuin moni muukin. Kaupungissa ei ole kuin kourallinen vakituisia asukkaita. Manfred Bernardo muuttaa Midnightiin voidakseen työskennellä rauhassa selvännäkijäbisneksensä parissa. Pian kuitenkin paljastuu, että Midnightin asukkaat eivät ole aivan sellaisia miltä näyttää.

Charlaine Harrisin kirjat ovat minulle olleet sellaisia helppoja luettavia ja niin oli tämäkin, vaikka tarina lähti erittäin hitaasti liikkeelle. Alkupuolella tuntui pitkään, että kirjassa ei tapahdu mitään muuta kuin Midnightin asukkaiden tavallista elämää. Ehkä osin juuri tuon takia hylkäsin kirjan vähäksi aikaa kokonaan. Loppua kohden alkoikin jo sitten tapahtua vähän enemmän ja kiinnostavampaa.

Midnight erittäin monen kirjavine asukkaineen on kiinnostava paikka. Jokaisella on vähän jotain salaisuuksia, eikä kaikki todellakaan ole sitä miltä näyttää. Jo Sookie Stackhouse - kirjoissa tykkäsin Harrisin luomasta pikkukaupungin tunnelmasta ja siitä tykkäsin tässäkin. Bon Tempsiin verrattuna Midnight on (jos mahdollista) vielä mysteerisempi, synkempi ja omalaatuisempi. Tässä ensimmäisessä kirjassa selvästi vasta raapaistiin pintaa asukkaiden salaisuuksista ja erikoisuuksista, joten jatko-osissa niihin pureudutaan toivottavasti vielä enemmän ja mehukkaammin. 

Tarvitsin pientä taukoa kunnolla innostuakseni Midnight Crossroadista, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Harrisin kirjat eivät ehkä ole mitään kirjallisuuden mestariteoksia, mutta ne ovat yleensä varsin viihdyttäviä, niin oli tämäkin. Alun hitaudesta kun päästiin Midnight Crossroad oli loppujen lopuksi varsin viihdyttävää luettavaa.

Tämä ensimmäinen osa ei ehkä ollut aivan täysi napakymppi, mutta aion melko varmasti lukea sarjan jatkot eli Day Shift ja Night Shift. Jos olisin täysillä hurmaantunut Midnight Crossroadista, olisin varmaankin hankkinut jatkot ihan omaksi, mutta nyt kun aloitusosa ei ollutkaan kovin erikoinen, taidan laittaa kahdesta seuraavastakin hankintapyyntöä kirjastoon. Jatko-osissa toivottavasti tapahtuu vähän enemmän kuin tässä ensimmäisessä.

Midnight Crossroadista on ilmeisesti tulossa tv-sarjakin nimellä Midnight, Texas. En onnistunut löytämään tietoa, että milloin tv-sarja on USA:ssa alkamassa. Promokuvan perusteella ainakin Manfred näytti aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut. Saa nähdä millaisen vastaanoton sarja saa.

-------

 Gollancz 2015, 320 s.

kirjastosta

Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Olen Goodreadsin puolelta lukenut todella paljon ylistäviä arvioita Patrick Nessin Siobhan Dowdin idean pohjalta kirjoittamasta ja Jim Kayn kuvittamasta Hirviön kutsusta. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta nyt kun tämä ilmestyi suomeksi, päätin vihdoinkin vastata hirviön kutsuun. 

13-vuotiaan Conorin äiti sairastuu syöpään. Eräänä yönä seitsemän minuuttia yli keskiyön hirviö saapuu Conorin luo ja sanoo kertovansa kolme tarinaa, kunhan Conor kertoo neljännen - totuuden.

Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat varsin korkealla, joten petyin hieman kun lukeminen lähtikin yskähdellen käyntiin, enkä saanut tarinasta heti alussa kiinni. Jopa sysäsin tämän syrjään joksikin aikaa ja luin muuta kun tuntui, että tarina ei oikein kiinnosta ja lukeminen ei onnistu.

Tarvitsin ilmiselvästi pienen tuumaustauon kirjan kanssa, koska poimiessani tauon jälkeen Hirviön kutsun taas luettavakseni, tarina tuntui avautuvan ihan uudella tavalla ja lähtevän kunnolla vauhtiin. Hirviön kutsu on surullinen, koskettava ja älykäs tarina, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Vain reilu 200 sivuinen tarina kertoo paljon enemmän kuin sivumäärältä voisi luulla. Vaikka alussa tätä lukiessa minulla olikin vaikeuksia, ne palkittiin kerrassaan hienolla tarinalla. Etenkin tarinan loppu on yksinkertaisesti kaunis.

Jim Kayn upea kuvitus kruunaa hyvän tarinan. Olen juuri tällaisen vähän rosoisen ja synkän kuvituksen ystävä, joten tätä tuli luettua ihastellen ja ihaillen uskomattoman hienoa kuvitusta. Kirjan kuvitus on kokonaan mustavalkoinen, joten ainakin itseäni hieman häiritsi se, että kansikuva on väreissä. Pidän paljon enemmän kuvitetun laitoksen alkuperäisestä mustavalkoisesta kannesta. 

Hirviön kutsu on ensimmäinen lukemani Patrick Nessin teos, mutta olen kuullut kirjailijasta paljon hyvää Goodreadsin puolella. Olinkin jo aiemmin laittanut Nessin korvan taakse niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoon aion jossain vaiheessa tutustua, mutta taidanpas tämän kirjan jälkeen kohottaa Nessiä listalla vähän ylemmäs.  

Hirviön kutsun elokuvasovitus tulee ensi-iltaan tämän vuoden lokakuussa. Katsoin leffasta trailerin ja se näytti kyllä todella hyvältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Liam Neeson on leffassa hirviön äänenä. Neesonilla on loistava ääni, juuri hirviölle sopiva.

-------

Alkuteos: A Monster Calls

Tammi 2016, 215 s.

Suom. Kaisa Kattelus

arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Ursula Poznanski: Äänet

Luen aika harvoin dekkareita, mutta Ursula Poznanskin kirjoihin olen tykästynyt oikein kovasti. Viisi oli loistava, Sokeat linnut ei ehkä aivan niin hyvä, mutta melko nautittava kuitenkin. Äänet on yksi erityisesti kirjakesältä odottamiani kirjoja ja tämän aloitinkin heti kun sain kirjan käsiini. 

Yksi Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituihin potilaisiin, joten epäiltyjä murhalle on helppo löytää. Osaston potilaat kuulevat olemattomia ääniä, elävät omissa maailmoissaan tai eivät kommunikoi lainkaan, joten Beatrice Kasparyn ja hänen työkavereidensa tehtävästä ei tule helppoa. Sitten osastolta löydetään toinenkin ruumis...

Oi miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota haluaisi vain ahmia eteenpäin. Harmi, että välillä piti töissäkin käydä, koska muuten tämä olisi melko varmasti mennyt melkeinpä yhdellä istumalla.

Pidin erittäin paljon ensimmäisestä lukemastani Poznanskista eli Viidestä, mutta Sokeat linnut oli laahaavana selkeä notkahdus edellisestä osasta. Onneksi Äänet on melkeinpä yhtä hyvä kuin Viisi. Viihdyttävä, koukuttava ja ahmittava dekkari, jonka rauhallisemmasta tahdista ja taitavasti rakennetusta juonesta pidin kovasti. Toki tässäkin on ajoittain vähän enemmän jännitystä ja menoa, mutta minä ainakin kiittelen, että kirja ei ollut alusta loppuun sellaista rymistelyä, että perässä ei tahdo pysyä.

Beatricen ja hänen työparinsa Florinin välillä oli jo edellisissä kirjoissa selvää jännitettä, mutta nyt asioissa päästään eteenpäin. Beatrice on yksityiselämänsä niin vaikeassa tilanteessa, että seurauksena kaikesta tässä kirjassa tapahtuneesta on pakko olla lisää sotkuja yksityiselämän puolelle. Dekkareissa päähenkilöiden yksityiselämä on itselleni yleensä sitä kaikkein kiinnostamattominta (pidän enemmän kaikesta mikä liittyy rikosten tutkimiseen ja selvittämiseen), mutta Poznanskin kirjoissa olen oikeastaan pitänyt myös niistä osioista. Ehkä siksi, että Beatrice Kaspary on hahmona aidosti kiinnostava ja erittäin onnistunut.

Poznanskilta ei ole ainakaan vielä ilmestynyt jatkoa sarjalle jo ilmestyneiden kolmen osan jälkeen. Tämä kirjahan on alkuperäiskielellä ilmestynyt vasta viime vuonna, joten mahdollista neljättä osaa joutunee vähän aikaa odottamaan. Mutta ehdottomasti jatkan Beatrice Kasparyn tutkimusten parissa kunhan Poznanski kynäilee jatkoa.

-------

Alkuteos: Stimmen

Atena 2016, 406 s.

Suom. Anne Mäkelä

arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Blogger Recognition Award

Blogini on vaipunut jälleen pieneen hiljaiseloon, sillä edelleenkin luen melko hitaaseen tahtiin. Aloitin tuossa pari viikkoa sitten kesätyöt, jotka vievät heinäkuun loppuun asti aikaani sen verran, että lukutahtiin tuskin tulee dramaattista muutosta. Aivan kokonaan hiljentymässä ei blogini ole, sillä parista kirjasta on vielä kirjoittamatta, joten ne ovat tulossa blogiin toivottavasti ihan pian. Instagramissa olen sitten vähän aktiivisempi. Siellä kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa, mitä juuri tällä hetkellä luen.

Ihastuttavat Ida ja Kirjaneito heittivät minulle vähän aikaa sitten tällaisen oikein mukavan tunnustuksen, Blogger Recognition Awardin. Isot kiitokset molemmille tästä!

Säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggajille.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi. 

Bloggaamisen aloittamisesta:

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2012. Olen tainnut jo aiemminkin kertoa miten ajatus kirjabloggaamisesta syntyi. Eli siis tein uutena vuotena lupauksen, että yritän lukea 100 kirjaa vuodessa. Olin jonkin aikaa ennen blogin aloittamista löytänyt kirjat ihan kunnolla uudestaan. Sitä ennen luin lähinnä vain sarjakuvia ja joskus silloin tällöin ehkä ihan romaaneita. En edes muista miksi lukeminen minua ei silloin kovin paljoa kiinnostanut. Ehkä en vain ollut löytänyt juuri oikeanlaista luettavaa, joka inspiroisi hyppäämään syvemmälle kirjojen maailmaan.

Uudenvuodenlupaukseni myötä ajattelin, että olisi varmaan ihan mukavaa kirjoitella blogia lukemistani kirjoista ja pitää vähän kirjaa miten kunnianhimoinen tavoitteeni sadasta luetusta kirjasta toteutuisi. Tuota ennen en ollut juurikaan ollut kiinnostunut bloggaamisesta. Lifestyleblogit yms. eivät minua kiinnostaneet (eivätkä kiinnosta vieläkään), enkä ollut tutustunut edes kirjablogeihin. Hyppäsin vähän niin kuin itselleni suureen tuntemattomaan aloittaessani oman blogini. Vasta sen jälkeen kiinnostuin ja tutustuin muiden kirjablogeihin, joista onkin tullut sitten löydettyä hyviä kirjasuosituksia ja ihanaa luettavaa. 

Olen vähän tällainen lievästi epäsosiaalinen yksilö, joten en muuten vieläkään ole tutustunut sen paremmin kirjablogiyhteisöön ja tyyppeihin blogien takana, mutta ehkä vielä joskus ;)

Vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle:

Varmaan tärkein mieleeni tuleva vinkki on, että tee omaa juttuasi niin kuin itse haluat. Eli tuota blogiisi sellaista sisältöä kuin itse haluat ja omalla tyylilläsi. Ei ole mikään pakko tehdä mitään, mikä sinua ei kiinnosta. Kirjoita niin paljon tai vähän kuin haluat, sinä päätät. Vaikka aktiivisesti päivittyvä blogi saa enemmän näkyvyyttä, ei kannata stressata liikaa siitä, että nyt ei olekaan pariin päivään ehtinyt kirjoitella mitään. Bloggaamisen pitäisi olla hauskaa, joten sitä ei kannata ottaa liian vakavasti (ellet sitten suunnitellut tekeväsi blogista työtä).

Vaikka blogissa tärkeintä on tietenkin sisältö, blogin ulkonäköön kannattaa myös sen verran panostaa, että sisältö on selkeästi luettavissa ja ulkoasu miellyttävä. Joskus yksinkertainen on kaunista, ainakin jos paljon krumeluureja sisältävä ulkoasu hukuttaa sisäänsä kaiken muun. Ulkoasujutut ovat tietenkin makuasioita, mutta silti kannattaa ottaa huomioon blogin selkeys. 

 -------

Tämä tunnustus on jo ehtinyt kiertää niin monessa ihanassa blogissa, jolle olisin tunnustuksen heittänyt eteenpäin. Jätän siis tällä kertaa listaamatta kymmentä bloggaajaa.