Viiden kirjan haaste

Nina Tarinoiden syvyydet - blogista haastoi minut blogistaniassa kiertäneeseen Viiden kirjan haasteeseen. Kiitos haasteesta! Jokusen päivän olen haasteen kysymyksiä jo ehtinyt mietiskellä, mutta nyt vasta ehdin kirjoitella vastauksia.

1. Kirja, jota luen parhaillaan
Stephen Kingin Se ja Ransom Riggsin Library of Souls.
Molemmat kirjat tuntuvat tällä hetkellä sellaisilta, että lukeminen ei ole ainakaan vielä lähtenyt kulkemaan sujuvasti ja tuntuu, että en edisty näiden kanssa minnekään. Ainakin Library of Souls on ollut luettavana jo toista kuukautta, mutta jokin tarinassa nyt taitaa mättää kun en ole saanut siitä kunnon otetta tai imeytynyt tarinaan ihan täysillä. Mutta ehkäpä molemmat lähtevät vielä rullaamaan, eikä tarvitse jättää kesken.

2. Kirja, josta pidin lapsena
Yksi oli ainakin Eric Carlen Pikku toukka paksulainen, joka on vieläkin todella ihastuttava kirja. Muistan, että pienenä kirjassa olevat moninaiset ruoka-aineet olivat mielestäni todella herkullisen näköisiä. Vähän isompana tykkäsin ainakin K.A. Applegaten Animorphs - sarjasta.

3. Kirja, joka jäi kesken
Nyt viimeksi on jäänyt kesken Siri Pettersenin Odininlapsi. Ei siksi, etteikö se ollut hyvä, vaan siksi, että jotenkin tuntui, ettei ollut oikea aika lukea kirjaa ja en pystynyt keskittymään siihen niin hyvin kuin kirja ehdottomasti ansaitsisi. Jossain vaiheessa aion antaa Odininlapselle vielä mahdollisuuden.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen 
Vaikea kysymys. Ainakin Haruki Murakamin Norwegian Wood oli erittäin vaikuttava lukukokemus. Myös E. Lockhartin We Were Liars oli vaikuttavaa luettavaa, varsinkin yllätyksellisyydellään, vaikka kirja onkin vähän sellainen, että se ei kestä toista lukukertaa. 

5. Kirja, johon palaan uudelleen
Luen aivan liian vähän kirjoja uudelleen. Varmaankin ainoita kirjoja, joihin voin palata yhä uudelleen ja uudelleen ikinä kyllästymättä ovat Harry Potterit. Edellisestä lukukerrasta on jo aikaa, mutta silti Potterit ovat aina yhtä ihania ja mukavaa luettavaa.

Haaste on jo ehtinyt kierrellä melko monessa blogissa. Heitän haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:


Niin monta lukematonta
Narseskan kirjanurkkaus
Cilla in Wonderland
Kirjahullun päiväkirja

2 kommenttia on "Viiden kirjan haaste"
  1. Odininlapsi jäi minulta kesken samoista syistä kuin sinultakin. Joskus olisi vielä tarkoitus palata kirjan pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odininlapsi on niitä kirjoja, joita ei kannata tai halua lukea puolivillaisesti, vaan jotka tarvitsevat juuri sen oikean hetken toimiakseen parhaiten. Aion itsekin ehdottomasti vielä jossain vaiheessa lukea kirjan.

      Poista