Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Yö ikuinen

Tätä on odotettu! Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus - trilogia imaisi minut mukaansa heti ensimmäisestä osasta lähtien. Kakkososan jälkeen jäin jännityksellä odottamaan trilogian päätösosaa ja nyt pieneltä ikuisuudelta tuntunut odotus palkittiin. Yö ikuinen on hieno päätös upealle ja koukuttavalle trilogialle.

On kulunut kaksi vuotta siitä kun vampyyrit valtasivat maailman ja tekivät ihmisistä palvelijoitaan. Lukuisten ydinräjähdysten jälkeen maapallo on muuttunut synkäksi paikaksi, jossa päivänvaloa riittä vain muutaman tunnin ajan. Muuten maailma on pimeä, juuri niin kuin vampyyrit haluavat. Vaikka taistelu vampyyreitä vastaan tuntuu mahdottomalta, jotkut eivät ole luopuneet toivosta. Ephraim Goodweather, Nora Martinez, Vasili Fet ja Augustin Elizalde jatkavat taistelua vampyyreitä vastaan. He punovat riskialttiin suunnitelman maailman pelastamiseksi ja vampyyrien tuhoamiseksi. Vampyyrien johtaja Mestari on kuitenkin liian viisas ja taitava synnyttämään eripuraa, että nelikolla on edessään enemmän vastoinkäymisiä kuin koskaan ennen. Onnistuvatko he tehtävässään ja saavat maapallon pelastettua vampyyrien ylivallalta?

Yö ikuinen kuten kaksi edellistä trilogian osaa (Vitsaus ja Lankeemus) eivät ole perinteisiä vampyyrikirjoja. Vitsaus - trilogian maailmassa vampyyrit - strigoit - ovat kaikkea muuta kuin hyvännäköisiä verenimijöitä. Ne ovat erittäin deltoromaisia otuksia, joissa ei ole mitään inhimillistä tai hyvää. Vampyyrit kyllä näissäkin kirjoissa käyttävät verta ravintonaan, mutta vampirismin tarttumistapa muistuttaa enemmän jonkinlaista virusta kuin perinteistä muuttamiskaavaa ja vampyyrien olemus on todella karu. Perinteiset terävät kulmahampaat ainakin puuttuvat. Juuri tuo erittäin omaperäinen tulkinta vampyyrimytologiasta herätti kiinnostukseni ensimmäisen osan kohdalla. Vampyyreiden kun pitäisi herättää oikeasti pelkoa, mikä näissä kirjoissa kyllä onnistuu.

Kirjojen päähenkilöt ovat aidosti inhimillisiä, jotka eivät selviä vastoinkäymisistä ilman naarmuja ja kolhuja, vaan kirjassa jokaista päänelikosta viedään välillä kuin viimeistä päivää. Kunnon rymistelyä riittää aina viimeisille sivuille asti kun nelikko yrittää selvitä vampyyreitä kuhisevasta maailmasta ja pelastaa samalla ne harvat jäljellä olevat ihmiset.

Yö ikuinen punoo hienosti yhteen aiemmissa osissa kerrotut asiat ja kertoo vielä roimasti lisääkin. Todellakaan kaikkea ei edellisissä osissa kerrottu kirjojen maailman vampyyreistä vaan jotain on jätetty ovelasti myös tähän osaan kerrottavaksi. Jotkut kerrotut asiat vampyyreistä olivat ehkä hiukan liian raamatullisia omaan makuuni, mutta sopivat kyllä tarinaan loistavasti.

Olisi niin paljon muutakin sanottavaa tästä kirjasta, mutta en halua liikaa spoilata niitä, jotka eivät vielä ole ehtineet tätä kirjaa lukea, mutta ovat muuten tutustuneet trilogiaan. Sanottakoon, että luvassa on rankkaa menoa ja jännittäviä juonenkäänteitä.

Trilogian päätösosa on erinomaisesti kirjoitettu kirja, joka koukuttaa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tätä oli pakko ahmia kerralla oikein kunnolla, koska juoni todellakin imaisee mukaansa. Yö ikuinen lopettaa hienosti jännittävän trilogian, eikä tarvinnut ollenkaan surkutella niin lopetusta kuin muutakaan kirjan sisältöä. Hyytävän jännittävä ja sopivasti pelottava teos höystettynä vielä vampyyreillä, tykkään. 

------
Alkuteos: The Night Eternal
 Tammi 2012, 440 s.
Suom. Risto Raitio 
kirjastosta
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti