J.K. Rowling: Paikka vapaana

Uusi vuosi pyörähti käyntiin kirjalla, jonka oikeastaan ehdin jo aloittaa ennen vuodenvaihdetta. Kirja kuitenkin osoittautui varsin takkuiseksi luettavaksi, joten luku-urakka venähti pidemmäksi kuin aiemmin kuvittelin. Olen Rowlingin Potter - kirjojen suuri ystävä ja oikeastaan sarjan kaikki osat kuuluvat niihin harvoihin kirjoihin, jotka olen lukenut uudestaan ja uudestaan. Olin siis hyvin kiinnostunut siitä millaista jälkeä Rowling tässä ensimmäisessä aikuisemmille lukijoille suunnatussa romaanissa on saanut aikaan.

Päällisin puolin Pagfordin pikkukaupunki on täydellinen englantilainen idylli, mutta kaupungin sisällä on jo vuosikymmeniä ollut pahoja riitoja ja eripuraisuutta siitä mitä Pagfordiin kuuluvalle Fieldsin slummialueelle ja sen huumeklinikalle pitäisi tehdä. Kun arvostettu kaupunginvaltuutettu Barry Fairbrother kuolee äkillisesti, hänen vapaaksi jättämäänsä valtuustopaikkaan halutaan valita juuri oikea henkilö. Valtataistelusta on tulossa myrsky, joka paljastaa asukkaiden kaksinaamaisuuden ja salattuja salaisuuksia.

Tämän kirjan lukeminen oli jotenkin erittäin raskas urakka, sillä vaikka ahkerasti luinkin kirjaa, tuntui välillä, että en pääse yhtään eteenpäin. Jotenkin Paikka vapaana ei missään vaiheessa onnistunut kunnolla nappaamaan otteeseensa. Ainakin kirjan alkupuoli oli varsin pitkäveteinen ja tapahtumat lähtivät liikkeelle melko hitaaseen tahtiin.

Kirjan maailma on ahdistavan ankea ja synkkä. Huumeet, väkivalta, seksi ja kierot ihmiset ovat isossa osassa kirjassa, joka tuntui välillä varsin masentavalta, enkä jotenkin onnistunut löytämään tästä sitä huumoria, mitä kirjassa on sanottu olevan. Ehkä en vain osannut poimia sitä kaiken ankeuden keskeltä.

Paikka vapaana on tulvillaan henkilöhahmoja, mutta oikeastaan kukaan ei ollut erityisen kiinnostava. Ainoastaan Fieldsin slummien kasvatti Krystal oli mielestäni melko kiinnostava ja hahmon kohtalo onnistui koskettamaan. Harmittaa, että kirjaan on tungettu niin paljon hahmoja, koska jotkut hukkuvat toisten, paremmin kirjoitettujen alle.

Paikka vapaana oli pettymys, jonka lopettamisen jälkeen teki mieli ryhtyä heti lukemaan parempaa ja lämminhenkisempää Rowlingia. Kirjan tyyli oli aivan liian tyly ja ahdistava, että olisin voinut tästä enemmän tykätä. Huonoksi kirjaksi en tätä kuitenkaan kutsuisi. Se oli enemmänkin pettymys ja ei sopinut oikein omaan makuuni. Joku voi tästä tykätä enemmänkin.

------
Alkuteos: The Casual Vacancy
Otava 2012, 543 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta
2 kommenttia on "J.K. Rowling: Paikka vapaana"
  1. Harmi, ettei tästä ole kukaan liiemmin pitänyt! Minä pidin valtavasti, pitäisi vain ehtiä bloggaamaan.

    VastaaPoista
  2. Voi, harmi, että oli pettymys. Minulla tämä odottaa lukemistaan jossain vaiheessa, kun siskoni saa sen ensin luettua - saatuaan sen joululahjaksi. Silti minua tuntuu kiinnostavan yhä enemmän tämä kirja, vaikka paljon on Rowlingin rouva saanut negatiivista palautetta. Tahdon vissiin tässäkin asiassa olla vastarannan kiiski. =D Saa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista