Louise Welsh: The Cutting Room

Kiireet koulun kanssa ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen, joten viime aikoina en ole oikein ehtinyt lukea niin paljon kuin haluaisin. Tämäkin kirja tuli luettua jo jokin aika sitten, mutta vasta nyt ehdin bloggailla. Paikallisessa pikkukirjastossa on aika suppea valikoima englanninkielistä kirjallisuutta, eikä siitä hyllystä juuri koskaan löydy mitään luettavaa. Louise Welshin esikoisromaani vaikutti kuitenkin muusta joukosta poiketen melko kiinnostavalta, joten päädyin sen lainaamaan luettavakseni.

Glasgowissa huutokauppiaana työskentelevä Rilke saa toimeksiannokseen tyhjentää ja kaupata äskettäin kuolleen miehen kartanon, joka on tulvillaan arvoesineitä ja -kalustoa. Tutkiessaan kartanon ullakon erikoista sisältöä, Rilke löytää nipun arkaluontoisia ja häiritseviä valokuvia, jotka paljastavat kartanon omistajan salatun elämän. Kuvien sisällöstä tulee Rilkelle pakkomielle ja hän haluaa saada selville ovatko valokuvat aitoja ja mitä niiden kohteelle on tapahtunut.

The Cutting Room on tunnelmaltaan synkkä ja pohjavireeltään myös hienovaraisen eroottissävytteinen. Nelikymppinen viinaan, tupakkaan ja seksiin menevä Rilke on ongelmineen sympaattisen epäsankarimainen päähenkilö, jonka pakkomielle löytämistään valokuvista vie kiinnostavalle matkalle Glasgowin synkemmälle puolelle.

The Cutting Room rönsyilee välillä tarinassaan hiukan sivuraiteillekin, mutta pääosin tarina pysyy hyvin kasassa ja kulkee eteenpäin hyvällä tahdilla. Jos muiden juttujen takia ei olisi tarvinnut välillä pitää pitkiäkin taukoja kirjan parista, olisin tämän varmasti vielä nopeammin lukenut läpi. Mutta ei keskeytyksilläkään kirjan lukemiseen kovin pitkään mennyt.

Vaikka muuten pidinkin kirjasta oikein kovasti, lopun kaiken ylösalaisin pistänyt käänne tuntui jotenkin epäuskottavalta ja aavistuksen huonolta ratkaisulta lopetukseksi. Mutta sen myönnän, että mitään sellaista en osannut odottaa ja sehän on aina mukavaa jos kunnon mullistavaa käännettä ei mistään voi etukäteen arvata, tai en minä ainakaan osannut yhtään odottaa sellaista. Loppuratkaisusta huolimatta The Cutting Room oli mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, jonka jälkeen tekee mieli vielä enemmänkin lukea englanniksi.

------
Canongate Books Ltd 2003, 294 s. 
kirjastosta
2 kommenttia on "Louise Welsh: The Cutting Room"