Charlie Huston: Kuolleena palannut

Charlie Hustonin Kuolleena palannut herätti mielenkiintoni heti kun bongasin sen Liken kevään uutuuksista. Kirjastoon lähti salamana varausta ja sain kirjan vihdoinkin luettavakseni pari päivää sitten. Lukupinossa olisi odotellut muitakin, mutta tämä onnistui jotenkin kiilaamaan kaikkien muiden lukemista odottavien kirjojen edelle.

Manhattan on jakautunut vampyyriklaanien alueisiin, joiden välillä hallitsee vain hatara rauha. Klaaneille likaisia hommia tekevä Joe Pitt on sitoutumaton oman tiensä kulkija, joka palkataan hoitelemaan Manhattania uhkaavan zombieviruksen kantaja. Samalla Joen palveluksia tarvitaan kadonneen miljoonaperijättären löytämiseksi. Katoamistapauksen tutkimukset ja vaarallisen kantajan jäljittäminen johdattavat Joen suurempiin ongelmiin kuin hän osasi odottaakaan.

Olin varma jo muutaman ensimmäisen sivun jälkeen, että jos kirjan loppupuolella ei tapahtuisi mitään emämunausta, tykkäisin tästä kirjasta. Ja niinhän siinä sitten onneksi kävi. Kuolleena palannut oli menevä, noir -henkinen lukukokemus, jonka parissa ei tylsistynyt ollenkaan, vaan sivut kääntyivät kuin itsestään ja kohta kirja olikin jo ahmittu loppuun. Kirja oli juuri sopiva sekoitus vauhtia, jännitystä, vampyyreja ja olihan mukana hieman huumoriakin. Tuloksena oli erittäin piristävä keitos, jonka parissa vierähti tosiaan vain vähän aikaa, koska en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Lukukokemusta vain paransi kiehtovat kannet, vaikka kansien värit eivät olekaan mieleeni, noissa on jotain sellaista tunnelmaa, minkä takia pidän niistä.

Kirjan vampyyrit ovat perinteiseen vampyyristereotypiaan verrattuna piristävän omaperäiseiä ja kekseliäitä luomuksia, joskin mukana on tietysti niitä pakollisiakin vampyyrien ominaisuuksia. Kirjan maailmassa vampirismin aiheuttaa Vyrus - niminen virus, jonka salaisuuksia ei vielä tässä kirjassa paljastettu paljoa, mutta ehkä myöhemmissä kirjoissa Vyruksesta paljastuu lisääkin.

Charlie Hustonilta on lisäksi aiemmin suomennettu yksi teos, Kalmasiivouksen salattu taito, joka sekin kiinnostaisi ainakin kirjailijan tyylin takia lukea. Joe Pitt - sarjan aloittava Kuolleena palannut on alkuperäiskielellä ilmestynyt jo vuonna 2005 ja sarjassa on toistaiseksi ilmestynyt viisi osaa, viimeisin 2009. Toivottavasti sarjan seuraavakin osa julkaistaan jossain vaiheessa suomennettuna, koska ainakin täällä olisi sille yksi innokas lukija.

------
Alkuteos: Already Dead
Like 2014, 288 s.
Suom. Einari Aaltonen
kirjastosta
1 kommentti on "Charlie Huston: Kuolleena palannut"
  1. En ole tästä kirjasta ennen kuullutkaan, mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Luin jossakin vaiheessa aika paljon vampyyrikirjoja, mutta viime aikoina olen kärsinyt niihin kyllästymisestä, joten omaperäinen vampyyrikirja kiinnostaa ehdottomasti.

    VastaaPoista