Ihania kirjaostoksia


Kirjahyllyni tarjonta ei mitenkään päätä huimaa, koska suurimman osan lukemistani kirjoista lainaan kirjastosta tai nykyisin hankin paljon myös e-kirjoina. Olen vähän nirsokin eli mietin tarkkaan haluanko jonkun kirjan ostaa, tuleeko se oikeasti luettuakin sitten vai jääkö kirja vain hyllyyn lukemattomana nököttämään.

Jo valmiiksi täyteen ahdettu kirjahyllyni ei ilahtunut kun alkuvuoden kirja-aleista hullaantuneena päädyin ostamaan kunnon kasan kirjoja, täysin tapojeni vastaisesti. Oikeastaan tuossa kirjakasassa on vain muutama varsinainen aleostos, loput muita ostoksia. 

 Mitäs sitä tulikaan ostettua:


 Marisha Pessl: Yönäytös
Olen kuullut tästä pelkkää hyvää ja Yönäytös on roikkunut jo pidempään lukulistallakin. Eihän tätä sitten voinut vastustaa kun Suomalaisen alesta kirjan bongasin.

Robert Galbraith: Käen kutsu
J.K Rowlingin salanimellä kirjoittama dekkari on pakkoluettavaa Rowlingin ikifanille. Edellinen Pottereiden ulkopuolinen kirja, Paikka vapaana, ei oikein minulla toiminut, mutta jospa tämä olisi parempi. Suomalaisen alesta tämäkin löytyi.


Kerstin Gier: Rubiininpuna
Rakkaus ei katso aikaa - trilogian aloitus, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Kirja löytyi sattumalta alennushinnalla Suomalaisesta.

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
Kirjapörssin valtavien kirjapinojen keskellä sorruin ainoastaan tähän. Kivat kannet ja sijoittuminen toiseen maailmansotaan, eipä siihen muuta tarvittu.



 Katie Alender: From Bad to Cursed & As Dead As it Gets
Trilogian ensimmäinen osa Bad Girls Don't Die oli loistavaa teinikauhua, joten pakkohan nämä seuraavatkin osat oli hankkia hyllyyn. 



 Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Ihanat kannet, kivalta kuulostava tarina. Tämä oli ainoa kirja, minkä ostin Adlibriksen alesta. Olisihan siellä ollut vaikka mitä kiinnostavaa, mutta jotenkin nirsous iski niiden muiden kohdalla.

Gwenda Bond: Girl on a Wire
Kindlen kautta tämän alunperin huomasin, mutta noiden ihanien kansien takia oli pakko ostaa painettuna versiona. Tarinakaan ei kuulosta yhtään hullummalta.


 E. Lockhart: We Were Liars
Tämä on saanut niin paljon kehuja, että kirja ei ole jäänyt minultakaan huomaamatta. Pakko päästä lukemaan onko tämä niin loistava kuin sanotaan.

Gretchen McNeil: Ten
McNeililla on useampikin kiinnostavalta vaikuttava kirja, mutta tämä Agatha Christien klassikkoa Eikä yksikään pelastunut versioiva Ten houkutteli niin kovasti, että päätyi sitten hyllyyni.


Jonathan Luna & Sarah Vaughn: Alex + Ada, volume 1
Sokerina pohjalla hieman sarjakuvaa. Tähän törmäsin Google Playssa, josta sarjan ensimmäisen lehden sai muistaakseni ilmaiseksi. Ihastuin Lunan piirrostyyliin ja tarinaan jo muutaman sivun perusteella. Tämä volume 1 kokoaan yksiin kansiin lehdet 1-5.


Näissä luulisi riittävän luettavaa vähäksi aikaa. Lisäksi kun olisi vielä useamman kirjan pino kirjastolainoja.
17 kommenttia on "Ihania kirjaostoksia"
  1. We Were Liars on aivan ihana. Rubiininpunasta en valtavasti pitänyt, mutta oli sekin ihan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We Were Liars on kyllä ollut erittäin tykätty. Toivottavasti ei ole pettymys minullekaan :)

      Poista
  2. We Were Liars! ♥ Mainioita kirjaostoksia muutenkin. Minäkin katselin tuota Yönäytöstä, mutta jätin kuitenkin lopulta hyllyyn. Kirja-alet ovat vaarallisia paikkoja... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi onnistuin hillitsemään itseni kirja-aleissa. Olisi voinut käydä vielä vaarallisemmaksi (ainakin kukkarolle) jos olisin antanut itselleni ostaa kaikki ne puolikiinnostavatkin kirjat :D

      Poista
  3. Kiinnostavia kirjaostoja. Minä luin vähän aikaa sitten Käen kutsun. Minulla kyllä Paikka vapaana toimi paremmin, mutta ihan hauska kuulla, mitä sinä pidät tuosta dekkarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin blogistasi, että Käen kutsu ei ollut sinulla oikein toiminut. Itselläni tuo Paikka vapaana oli tosiaan vähän nihkeä lukukokemus, mutta mukavaa, että sinä tykkäsit kirjasta enemmän! :)

      Poista
  4. Oi Yönäytös. ♥ Toivottavasti pidät.

    Malzieun kirja on jakanut aika paljon mielipiteitä, mutta minä tykkäsin siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon minäkin! Saa nähdä milloin uskallan kirjaa alkaa lukemaan, koska olen viime aikoina puolitietoisesti vältellyt paksumpia kirjoja. Mutta ehkä tuo tempaisisi niin hyvin mukaansa, että ei haittaisi, vaikka onkin paksukainen :)

      Poista
    2. Minulle se ei ainakaan tuntunut 700-sivuiselta (jos nyt muistan sivumäärn oikein), koska siinä on niin paljon muutakin kuin perinteistä kerrontaa.

      Poista
  5. On kyllä upea pino! :) Ja mitä kirjojen ostamiseen tulee, minä joudun jatkuvasti hillitsemään itseäni, jotta en aja itseäni vararikkoon... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painettujen kirjojen kanssa saan itseni pidettyä kurissa, enkä osta kuin harvoin ja tarkkaan valittuja. Kunpa vielä oppisin saman e-kirjojen kanssa! :D

      Poista
  6. Hienoja löytöjä! Minulta löytyy koko Alenderin trilogia, We Were Liars, Girl on a Wire sekä Ten (e-kirja). Minun niin pitäisi lukea nuo kaksi viimeistäkin Alenderin kirjaa, sillä pidin ensimmäisestä osasta aivan valtavasti. Pitää ottaa työn alle mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpas meille sattunut useampikin sama ostos :)

      Toivottavasti pääset pian jatkamaan Alenderin trilogian parissa! ;D

      Poista
  7. Sydämen mekaniikassa on tosiaan mahtavat kannet. Naishahmo ja värit kiinnittävät taatusti huomion. Ten-kirja kuulostaa kiinnostavalta. Tuo Christien alkuperäinen kirja on hyvä, joten olisi jännä nähdä mitä aiheesta on saatu irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämen mekaniikan ovat aivan loistavat. Kun kirjan Adlibriksen paketista kaivelin, oli pakko vaan vähän aikaa hiplailla sitä kun oli niin nätti kirja. :)

      Minäkin olen Christien alkuperäisen lukenut ja tykkäsin siitä valtavasti, joten itseänikin kiinnostaa kovasti miten McNeil on omassa versiossaan onnistunut.

      Poista
  8. Luen parhaillaan We Were Liarsia ja hyvältä vaikuttaa tähän asti :)

    Sydämen mekaniikka on yksi blogihistoriani inhokeita, toivottavasti sinä tykkäät enemmän :D

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia kirjoja, erilaisia!
    Kivasti saa korvan taakse :)

    VastaaPoista