Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Muutamastakin blogista huomasin arviot tästä Ransom Riggsin esikoiskirjasta ja niiden myötä heräsi sitten kiinnostus, että kirja on saatava luettavaksi. Onni oli myötä kun sain tämän kirjastosta parin päivän sisällä itselleni ja luettua se tuli melkein yhtä nopeasti.

Jacob on saanut koko lapsuutensa ajan kuunnella isoisänsä uskomattomia tarinoita oudoista orpolapsista ja hirviöistä. Kauhean tragedian iskettyä Jacobin elämään hän päättää lähteä Walesin edustalla sijaitsevalle saarelle selvittämään onko isoisän tarinoissa sitten jotain perää. Vastoin odotuksiaan Jacob löytää Neiti Peregrinen lastenkodin, joka on joutunut sodanaikana pommituksen kohteeksi. Hylätyistä raunioista huolimatta Jacobista tuntuu, että isoisän tarinoiden lapset ovat paitsi oikeasti olemassa myös elossa.

Kirjassa tekstin lomaan on sijoitettu aitoja vintage-valokuvia, jotka ovat erittäin kiinnostavia, myös jotenkin outoja. Kuvat tuovat tarinaan lisää kiinnostavuutta, sillä ne eivät ole vain sivujen koristusta, vaan syventävät ja täydentävät tarinaa.

Pidin tästä kirjasta erittäin paljon, sillä Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on ainakin kirjan alkupuolella hyvin kiehtova ja koukuttava tarina. Kuitenkin tarinan edetessä tapahtumat muuttuvat sekavammiksi ja välillä oli vaikeaa pysyä tapahtumissa mukana, koska koko ajan tapahtuu jotain uutta, joka sekoittaa soppaa vielä entisestään. Harmi, että muuten hieno tarina mennään osittain pilaamaan tunkemalla mukaan liikaa asioita, jotka saavat vain lukijan pään liian pyörälle.

Olisin toivonut, että näin mielenkiintoisella idealla ja toteutuksella varustettu kirja olisi saanut arvoisensa lopetuksen. Loppuratkaisu on liiankin avoin ja tarina jää pahasti kesken. Lopetuksen perusteella tälle on ihan varmasti tulossa jossain vaiheessa jatkoa, sillä niin selvästi lopussa valmistellaan tarinan jatkoa toisessa kirjassa.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on ihan hyvä ja luettava kirja, mutta tarinassa on paljon puutteita, joita eivät edes hienot vintagekuvat onnistu paikkaamaan. Saas nähdä millaista jatkoa tarinaan saadaan jos Riggs innostuu kirjoittamaan jatko-osan esikoisteokselleen.

------
Alkuteos: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
Schildts & Söderströms 2012, 350 s.
Suom. Virpi Vainikainen 
kirjastosta
2 kommenttia on "Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille"
  1. Luen tätä parhaillaan, ja vähän olen pettynyt myös juuri tarinaan. Kuvat ovat mielenkiintoisia ja kiinnostavia, mutta tarina ei olekkaan sellainen outo ja jännittävä, kuten aluksi luulin. Olisin toivonut tästä vähän "karvojanostattavampaa". Oma mielikuvitukseni on paljon villimpi kuin kirjan tarina (toistaiseksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Noiden kuvien pohjalta olisi saanut kasaan varmasti hyytävämmänkin tarinan tai edes paremman fantasiatarinan. :/

      Poista