Jonathan Luna & Sarah Vaughn: Alex + Ada, volume 1

Selailin Google Playlla kirjoja ja sattumalta tielleni osui tämä Jonathan Lunan ja Sarah Vaughnin Alex + Ada - sarjakuvan ensimmäinen numero, jonka sai ladattua ilmaiseksi. Ihastuin tarinaan sen verran, että halusin jatkaa sarjaa pidemmällekin. Tämä volume 1, joka kokoaa yksiin kansiin sarjan numerot 1-5, tulikin sitten hankittua ihan omaan hyllyyn.

Alex on yksinäinen ja masentunut nuorukainen, joka kaipailee vielä kuukausienkin jälkeen entistä tyttöystäväänsä. Syntymäpäivänään Alex saa lahjaksi jotain, mitä hän vähiten haluaa: uusinta uutta olevan Tanaka X5 androidin. Alexin on vaikea tottua androidiinsa, sillä Ada näyttää ihmiseltä, mutta on kuitenkin pelkästään kone, joka tekee niin kuin käsketään ja vain niin kuin käsketään. Alex ei halua Adan olevan pelkkä aivoton kone, mikä saa hänet tekemään jotain erittäin kiellettyä.

Alex + Ada sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa teknologia ja robotit ovat apuna kaikessa. Puheluita tehdessäkään ei tarvitse enää puhelinta tai edes oikeastaan puhua kun viestinsä voi välittää suoraan ajatuksina vastaanottajalle. Samalla tavalla hoituu esimerkiksi valojen sytyttäminen ja ovien lukitseminen. Teknologia ei kuitenkaan ole tuonut pelkkää onnea, vaan myös vakavia ongelmia ja onnettomuuksia, mikä on pakottanut rajoittamaan androidien tekoälyä.

Pidin valtavasti Alex + Adan visuaalisesta ilmeestä ja Jonathan Lunan piirrostyylistä, joka on mukavan pelkistettyä, selkeää ja samalla omaan silmään erittäin kaunista. Verkkaisesti etenevä tarina vaatii keskittymistä, mutta palkitsee hienolla pohdiskelulla ihmisyydestä ja tietoisuudesta.

Tässä kokoelmassa tarina pääsee oikeastaan vasta alkuun, vaikka paljon ehtiikin jo tapahtua. Aion ehdottomasti jatkaa sarjaa eteenpäinkin ja tulee olemaan varmasti kiinnostavaa nähdä miten tarina tästä eteenpäin lähtee kulkemaan. Lisäksi kiinnostaa kovasti millaiseksi Adan hahmo muodostuu lopussa tapahtuneen käänteen jälkeen.

Nyt maaliskuussa ilmestyi Alex + Ada, volume 2, johon on koottu sarjan numerot 6-10. Irtonumeroina tämän lukemista pystyisi jo jatkamaan, mutta haluan ehkä mieluummin lukea yksissä kansissa hieman enemmän eli seuraavaa kokoelmaa odotellessa.

Alex + Ada kuittaa lukuhaasteesta kohdan 40. A graphic novel.

------
Image Comics 2014, 128 s.
oma ostos
3 kommenttia on "Jonathan Luna & Sarah Vaughn: Alex + Ada, volume 1"
  1. Ihan mielenkiintoisen kuuloinen idea, ehkä kenties joskus voisi lukeakin. :)

    VastaaPoista
  2. Luin tämän alkuvuodesta ja pidin myös paljon! Itse en tosin lämmennyt alkuun juurikaan piirustustyylille, pidin sitä vähän tönkkönä. Tarina itsessään oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen että kirja tuli luettua, ja piirustustyyliinkin tottui onneksi. :) Jatkoa aion itsekin lukea!

    VastaaPoista
  3. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista