Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Joulukuussa luin Ursula Poznanskin edellisen suomennetun teoksen Vii5i ja uskallan vieläkin väittää, että se oli yksi parhaista lukemistani dekkareista. Poznanski oli onnistunut kirjoittamaan jännittävän ja mielenkiintoisen tarinan geokätköilyn ympärille. Koska Vii5i oli niin loistava lukukokemus, päädyin varailemaan ja lukemaan myös Sokeat linnut.

Leirintäalueelta löydetään kaksi ruumista: ammuttu mies ja kuristettu nainen. Murhatuilla ei vaikuta olevan mitään yhdistävää tekijää tai yhteistä. Sitten Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary saa selville, että molemmat kuuluivat samaan Facebookin runoryhmään. Harmittomalta vaikuttavassa ryhmässä jäsenet jakavat muille runoja ja niihin yhdistettyjä valokuvia. Kun seuraava ryhmän jäsen kuolee, Beatricen on sukellettava syvemmälle sosiaalisen median kiemuroihin.

Toivoin, että Sokeat linnut olisi ollut yhtä loistava tai ainakin melkein kuin edellinen Poznanskin teos, mutta valitettavasti tämä oli ainoastaan ihan hyvä, eikä yltänyt lähellekään loistavaa. Tarina ei tuntunut hetkeäkään todella vetävältä tai kiinnostavalta, mutta jaksoin toivoa vielä loppuun asti, että jossain kohdassa tapahtuisi kunnon käänne parempaan.

Facebookin runoryhmän jäsenten kommentit ja yleensäkin sosiaalinen media ovat vahvasti mukana kirjassa ja etenkin noita kommentteja on käytetty kiinnostavasti osana tarinaa. En kuitenkaan koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut somesta tai ollut Facebookin aktiivikäyttäjä, joten ehkä senkään takia Sokeat linnut ei minun kohdallani oikein toiminut.

Vaikka Sokeat linnut ei minua onnistunutkaan hurmaamaan, missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että olisin jättänyt tämän kesken. Poznanski kirjoittaa kuitenkin niin taitavasti ja viihdyttävästi, että kirjan luki mielellään jo senkin takia, vaikka juoni ei vakuuttanutkaan.

-------

Alkuteos: Blinde Vögel

Atena 214, 425 s.

Suom. Anne Mäkelä

kirjastosta